Kuori ja vaipan ylin osa muodostavat yhdessä samanlaisten lujuusominaisuuksiensa perusteella jäykän kivikehän eli litosfäärin. Litosfäärin alla oleva vaipan osa on astenosfääri. Sen kiviaines on joustavaa, ja siinä tapahtuu lämpöenergian vaikutuksesta hitaita pyörteisiö konvektiovirtauksia. Maan ydin on pääasiassa rautaa ja sisältää myös nikkeliä. Ulkoydin on sulaa ja sisäydin kiinteää.
Isostasialla tarkoitetaan kuoren ja vaipan välillä vallitsevaa tasapainotilaa, jossa mm. vuoret "kelluvat" painavammassa vaipassa.
Laattatektoniikka
Litosfäärilaattojen liikkumisesta ovat todisteina mm. mannerten muodot, fossiilit, jääkauden merkit ja merenpohjan nuoruus sekä satelliittien avulla tehdyt tarkat mittaukset. Suuria litosfäärilaattoja tunnetaan seitsemän. Myös niiden lisäksi on pienempiä laattoja.
Laattojen loittonemiskohdat ovat yleensä valtamerten keskiselänteissä ja törmäyskohdat mantereiden reunoilla. Loittonemiskohdissa purkautuvasta laavasta syntyy uutta mereistä laattaa, ja törmäyskohdissa merenpohjan laatta työntyy mantereisen laatan alle.
Litosfäärilaattojen liikkuminen johtuu lämpötilaerojen aiheuttamista konvektiovirtauksista astenosfäärissä ja painovoiman aiheuttamasta mereisen laatan reunan vajoamisvedosta alityöntövyöhykkeillä.
Vuoristojen ja kivilajien synty
Poimuvuoristot syntyvät litosfäärilaattojen törmäyskohtiin. Suurin osa poimuttuvasta aineksesta on alun perin mereen kerrostuneita sedimenttejä, joista kovettuu sedimenttikivilajeja. Jähmettyneet eli magmakivilsjit syntyvät sulan magman jähmettyessä. Syvällä magmasta jähmettyy hitaasti suurikiteisiä syväkivilajeja. Maanpinnalla laavasta jähmettyy nopeasti korkeintaan pienikiteisiä laavakivilajeja.
Muuttuneet eli metamorfiset kivilajit syntyvät poimutuksessa magmakivilajeista ja sedimenttikivilajeista niiden rakenteen muuttuessa. Mantereisten laatanreunojen törmätessä toisiinsa syntyy mahtavia vuoristoja. Kallioperän pystysuorien lohkoliikuntojen tuloksena voi syntyä lohkovuoristo.
Vuorenpoimuja kalliossa
Vulkaaninen eli tuliperäinen toiminta
Vulkaanisiin ilmiöihin luetaan tulivuoren purkaukset, kuumat lähteet ja kallioperän kaasupurkaukset. Tulivuoren kraatterista purkautuu pinnalle syvällä olevasta magmapesäkkeestä laavaa, vulkaanista tuhkaa ja kaasuja. Suurin osa tunnetuista toimivista tulivuorista sijaitsee litosfäärilaattojen alityöntöalueilla, mutta suurin osa purkautuvasta laavasta tulee silti merten keskiselänteillä.
Alityöntövyöhykkeillä purkaukset ovat usein äkillisiä ja siksi vaarallisia. Purkausten rajuus johtuu magman jäähtyessä vapautuvien kaasujen aiheuttamasta paineesta.
Maanjäristykset
Maanjäristyksiä on eniten litosfäärilaattojen törmäys- ja loittonemiskohdissa. Ne johtuvat litosfäärilaattojen lukkiutumisesta toisiinsa ja tämän jännityksen laukeamisesta. Maanjäristyskeskuksesta lähtee pitkittäisiä P-aaltoja ja poikittaisia S-aaltoja. Lisäksi keskuksen yläpuolella olevasta episentrumista lähtee tuhoa aiheuttavia pinta-aaltoja. Maanjäristykset näkyvär maisemassa siirroksina, joissa kalliolohkot ovat liikkuneet toisiinsa nähden.
Maanjäristyksen tuhoja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti